1-sarjan sarjaohjelma muodostuu

10. heinäkuun 2019
1-sarjan sarjaohjelma muodostuu

Tulevan kauden 1-sarjan alustava sarjaohjelma on jo julkaistu Lentopalloliiton tulospalvelussa.

Ohjelma on kuitenkin vielä vasta alustava, ja muutoksia on tulossa. Myös Lempo-Volleyn kohdalla muutamista ottelusiirroista keskustellaan.

Sen vuoksi emme vielä julkaise tulevan kauden peliohjelmaa, koska epävarmoja pelipäiviä on vielä useita. Varmaa on, että sarjakausi alkaa viikonloppuna 21-.22. syyskuuta. Mutta se on vielä epävarmaa, alkaako koti- vai vieraspelillä ja lauantaina vai sunnuntaina.

Julkaisemme otteluohjelmamme, kun se saadaan loppuliseen muotoonsa. Sitä ennen alustavaa ohjelmaa voi seurata täältä.

1-sarjassa on tulevalla kaudella 11 joukkuetta ja 20 runkosarjapeliä.

Kuva: Jari Mäki-Kuutti