7 uutta lempoa – Lempo-Volley solmi ensimmäiset pelaajasopimuksensa

11. toukokuun 2019
7 uutta lempoa – Lempo-Volley solmi ensimmäiset pelaajasopimuksensa

Lempo-Volleyn uusi ja tuore 1-sarjajoukkue on julkistanut seurahistorian ensimmäiset pelaajasopimuksensa. Lauantaina 11.5. yhdessä seuran julkistamistilaisuuden kanssa esiteltiin yleisölle seitsemän uutta lempoa.

Lempo-Volley on tehnyt yksivuotiset sopimukset libero Jyri Niemen, yleispelaajien Kasper Pennasen, Tommi Niemisen ja Henri Laineen, keskitorjujien Sten Kruudan ja Teemu Koivusen sekä passari Verneri Halttulan kanssa.

Seitsikosta kuusi on tuttuja miehiä Lempo-Volleyn edeltäjistä LeKistä ja Jyrystä. Niemi, Pennanen, Koivunen ja Kruuda esiintyivät viime kaudella 1-sarjassa LeKissä ja Nieminen ja Halttula 2-sarjassa Jyryssä, sekä farmipelaajina pääsivät pariin otteeseen LeKin mukaan. Täysin uutena miehenä organisaatioon saapuu Henri Laine, joka viime kauden pelasi 1-sarjaa tamperelaisessa Aitolahden Riennossa.

Lempo-Volleyn 1-sarjajoukkueen valmennuksesta vastaavat jo julkistetut päävalmentaja Esa Kunnari ja apuvalmentajat Jani Huurne ja Marko Laakso. Joukkueen manageri on Juha Raunio.

Manageri Juha Raunio kertoo, että sai haluamansa paketin julki heti uuden seuran julkistamisen kohtaan.

– Tarkoitus oli päästä julkaisemaan kovatasoinen runko heti kättelyyn, ja siinä onnistuimme. Tärkeää oli myös se, että runko koostuu tutuista LeKin ja Jyryn miehistä, ja myös saada uusia nuoria pelaajia nostettua mukaan 1-sarjaan, kuten Tommi Nieminen ja Verneri Halttula. Aina joukkueessa on myös uusiutumista, ja Henri Laine oli pelaaja, jonka halusimme vahvistamaan meitä. Hän teki kovan vaikutuksen viime kaudella AitRissa.

Pelaajaesittelyt

Jyri Niemi: Libero kuului viime kaudella koko sarjan eliittiin ja on tärkeä palanen Lempon kenttäpelissä. Pelasi viime vuonna jo 1-sarjaa Lempäälässä. Huima taistelija ja Jyri Niemiherrasmies, joka sytyttää yleisön puolustuksillaan ja tuuletuksillaan. 27-vuotias pelimies on pelannut urallaan pariin otteseen Mestaruusliigassa.

Juha Raunion kommentti:

– Jyri nousi viime kaudella jo kulttiasemaan ja yleisö ihastui energiapakkaukseen. Todella tärkeä pelaaja tulevalla kaudella, sekä kentällä että pukukopissa.

Jyrin pelaajakortti

 

Kasper Pennanen

Kasper Pennanen: Kovakätinen yleispelaaja ihastutti viime kaudella Hakkarin yleisöä, ja sai hurjista lyönneistään lempinimen Moukari. Aito savolainen Lempäälässä. 22-vuotias pelimies opiskelee Tampereella. Kehittyi viime kaudella kovasti peliajan myötä, ja kuului jo sarjan pistepörssin kärkipäähän. Tällä kaudella taas askelia ylöspäin.

Juha Raunion kommentti:

– Moukari pelasi upean kauden, ja kantoi ja halusi paljon vastuuta. Kova harjoittelija, ja menestysnälkää on hurjasti. Se näkyy hienosti tekemisessä. Uskon, että potentiaalia on nousta aivan sarjan kirkkampien tähtien joukkoon.

Kasperin pelaajakortti

Tommi NieminenTommi Nieminen: 17-vuotias oman kylän poika ja Jyryn kasvatti. Tulevaisuuden tähti pääsee mukaan kunnolla 1-sarjapuuhiin, viime kaudella pari peliä pääsi haistelemaan. Monipuolinen ja taitava yleispelaaja, joka pelannut 2-sarjaa myös hakkurina. Kehittyy hurjin harppauksin.

Juha Raunion kommentti:

– Tommi on tulevaisuuden nimi, jolle tekee hyvää päästä kovien pelaajien kanssa treenaamaan ja imemään oppia. Harjoituksissa antaa jo aivan samalla mitalla takaisin. Tarvitsee peliaikaa kehittyäkseen. Tärkeää, että oman kunnan junioreille on mahdollisuus nousta edustukseen asti, ja Tommi on pikkujunnuille oiva esimerkki.

Tommin pelaajakortti

Henri LaineHenri Laine: 25-vuotias yleispelaajan ja hakkurin papereita käsissään pitelevä pelimies, joka saapuu naapurista AitRista. Viime kaudella oli joukkueensa ykköstähti ja teki kovaa tuhoa. Painava lyönti ja hyppysyöttö. Kotoisin Laihialta.

Juha Raunion kommentti:

– Henri oli pelaaja, jonka halusimme ryhmäämme. Tuo ulottuvuutta, lyöntivoimaa ja laajuutta rosteriin. Ehdottomasti pelaaja, jota kannattaa seurata tarkasti tulevalla kaudella.

Henrin pelaajakortti

6 Sten rintaSten Kruuda: 33-vuotias konkari ja kestotähti. Pelasi viisi kautta LeKissä, nyt kuudes kausi Lempäälässä. Ottanut yhä kehitysaskelia muun muassa syöttö- ja puolustuspelissä. Voitontahtoa riittää, samalla äärimmäisen rauhallinen kentän ulkopuolella.

Juha Raunion kommentti:

– Stefa on ollut osa selkärankaamme jo usean kauden, ja hienoa että jatkaa. Talonrakennusprojekti ja perheenlisäys tarkoittaa, että ei alkukaudesta pysty osallistumaan aivan kuten viime kausina, mutta silti tärkeä palanen kokoonpanoa ja eliittiä kentällä.

Stenin pelaajakortti

18 Teemu rintaTeemu Koivunen: 27-vuotias liigakonkari siirtyi Lempäälään viime kaudeksi. Kuljussa asuva ja Mikkelistä lähtöisin oleva keskitorjuja on fyysinen pelote verkolla ja syöttöpelote viivan takana. Esimerkillinen joukkuepelaaja ja pidetty hahmo pukukopissa.

Juha Raunion kommentti:

– Teemu oli ehdoton tähtipelaaja viime kaudella, ja tulee olemaan myös jatkossa. Pelaajana parhaassa iässä, ja yhä kovassa kunnossa. Parhaimpia torjujia, joita Lempäälässä koskaan nähty.

Teemun pelaajakortti

VerneriHalttulaVerneri Halttula: 20-vuotias passari on nuoresta iästään kokenut pelimies. Fyysisesti lahjakas ja kehittyy jatkuvasti myös passipelissä, ja potentiaali on huima. Erikoista: pystyy pelaamaan myös keskitorjujana.

Juha Raunion kommentti:

– Verneri pelasi jo viime kaudella pari peliä 1-sarjaa farmipelaajana, ja teki vaikutuksen taidoillaan ja tahdollaan. Häneen pätee sama kuin Tommilla, eli peliaika kehittää ja samalla tuo tärkeän vaihtoehdon rosteriin.

Vernerin pelaajakortti

 

Kuvissa Jyri Niemi, Kasper Pennanen, Tommi Nieminen, Henri Laine, Sten Kruuda, Teemu Koivunen ja Verneri Halttula. Kuvat: Antti Raunio ja Jani Huurne

Artikkelin pääkuva: Jani Huurne. Kuvassa julkistustilaisuudessa paikalla olleet pelaajat Jyri Niemi, Tommi Nieminen, Verneri Halttula ja Kasper Pennanen.