Otteluraportti: 2.2. LeKi–TuTo 1-3

02. helmikuun 2019
Otteluraportti: 2.2. LeKi–TuTo 1-3

2.2.2019 Lempäälän Kisa – TuTo Volley 1-3 (23-25, 23-25, 25–21,19-25)

TuTo tarttui runkosarjan kolmossijaan vahvalla otteella

Sarjanousija Turun Tovereista tuli tämän kauden örkki-sakki LeKille. Kaksi kertaa kohdattiin ja nolla pojoa saatiin saaliiksi, se on teräksenkova fakta, joka jää aikakirjoihin. TuTo on kuin LeKi viisi vuotta sitten nousijasakkina; kokenut ja henkisesti piinkova. Joukkueen aloitusseitsikolla on kaikilla liigauraa takanaan, osalla mittavakin sellainen, kuten Jimmy Hernandesilla, Kirka Borichevilla, Jani Puputilla ja Kimmo Kutinlahdella.

1 – 3-tappiosta huolimatta kielenpäällä on karvaahko maku, saumaa LeKillä pisteillekin olisi yli 200-päisen kotiyleisön edessä ollut.

– Oma vastaanottopeli tökki, yksilötasolla myös oli heilahteluita, tiivisti pääluotsi Tapsa Nyström pelin antia.

– Henkistä tylyyttä on löydyttävä jatkoon, nyt on kolme tiukkaa eränloppua kylvetty lähinnä omiin virheisiin. Kahteen ensimmäiseen erään tehtiin erän verran eli melkein 25 pinnaa virheillä, lueskeli toinen koutsi Jani Huurne taulukkoaan.

TuToa kävi LeKi-delegaatio katsomassa parisen viikkoa sitten Hervannassa, kun joukkue hävisi jumbosakki AitRille pystyyn. Nyt samat miehet pelasivat ”hiukan” eri lailla.

– Se oli Hervannassa semmoinen pohjakosketus, nyt oli lataus ihan eri luokkaa. Hernandesin Jimmy on kova luu 36 ikävuodesta huolimatta, vähän kuntopohja alkaa pelien lopussa piiputtamaan, mutta hän hoiutaa hyvin kroppaansa, sanaili TuTon jojo Marko Eko kommentoiden joukkueensa selkärankapelaaja Hernandesia, joka on myös Akaan paidassa kurittanut LeKiä vuosien varrella.

LeKi joutui peliin ilman kuumesairasta Kasper Pennasta, mikä avasi Petteri Fribergille ja myös Tomi Perkiölle paikkoja peliruutuun. Pennanen on ollut kova luulenkki kauden aikana, häntä olisi kaivattu nytkin, jos toki korvaajat tekivät kelpo työtä. Friberg palkittiin jopa LeKin parhaana pelaajana!

Avauserää TuTo vei pomminvarman vastaanottonsa ja lujaa lyövän Kirill Borichevin turvin 2 – 4 pinnan erolla aina tilanteeseen 19 – 19 asti. Sen jälkeen koitti LeKin sudenhetki. Tästä, kun joukkue olisi kairannut erän kotiin, niin mitäpä olisikaan jatko tuonut???

Mutta tilanteessa 22 – 21 LeKille tuli ehkä pelin harmillisen virhe, kun TuTo joutui toimittamaan pallon helppona Kisan puolelle ja mainion ottelun pelannut sentteri Teemu Koivunen jäi sormestaan kiinni verkkoon. Helppo palautuspallo kääntyi verkkovirheenä pinnaksi turkulaisille ja siitä taisi hiukan LeKin kantti painua jään alle.

Toinen erä oli samanlainen, TuTo vei alkua ja LeKi kiri etenkin Anssi Vesasen voimin takaa rinnalle tilanteessa 20-20. Taas pikku epätarkkuudet erän lopussa maksoivat paljon, eli erän menon TuTolle kahden pinnan erolla. Erän hahmo oli hakkuri-Vesanen. Erän huippusuorituksen teki Hernandes tulittamalla takaviistosta tulleesta passiata hienon pisteen lekiläistorjunnan sormenpäistä.

Pitkän tauon jälkeen odotettiin koti-imperiumin vastaiskua. Se saatiinkin, kiitos Petteri Fribergin ja Tuomas Siirilän pontevan eränloppupelaamisen. Aika lailla vuoristorataa pelannut Siirilä löysi pelin parhaan hetkensä erän loppuun ja takoi neljä pinnaa. Fribergin ratkaisut olivat myös hyviä verkolla (mm. hienoja peippejä iso kasa) ja puolustuksessakin.

4.erän alku oli kaamea. Jotenkin tuntui, että LeKi oli tyytyväinen erävoittoon(???), ja aloitusten nostopeli lipsui erän alussa pahemman kerran. TuTo meni 5 – 1-johtoon, jonka LeKi kuroi pinnan eroksi. Sitten pimeni kaikki: TuTo vei seuraavan pätkän lukemin 10 – 0!!!

Hyvää yötä, sanoi mummu kun…

Pelin loppu oli kosmetiikkaa, valmennus teki lempääläisille kaikki mahdolliset vaihdot ja ero hiukan kutistuikin. Kuitenkaan pisteistä ei enää lopussa pelattu.

Toverit från Turku on kova sakki, jopa  ykköshaastaja Iskulle ja Hurmokselle. LeKi jäi jalkoihin, mutta potentiaalia haastamaan TuTo ja muutkin kärkitiimit on. Nyt vaan täytyy saada henkinen lujuus kuntoon, saada kaikki pelaajat pelaamaan samaan aikaan huippupeliä ja aaltoilu pelin sisällä on aikuisten oikeasti saatava pienemmäksi. LeKin on kaavittava pisteitä jatkossa, jotta kotietu – vain onko sellaista – pleijareiden ekalle kiepille saavutetaan. Neljännesvälierissä pelataan kaksi peliä samana viikonloppuna, joten aika vähän on merkitystä, aloittaako kotona vai vieraissa, kun eurocup-säännöillä mennään.

Kuitenkin kauden lopuissa peleissä eli JyLe-, Isku-, KaVe- NaPa- ja VaLePa-peleissä pitää päästä voittojen makuun. Nyt tappio oli kolmas putkeen, tästä putkesta on noustava ja katkaistava se oitis.

Tilastoja: Vesanen 14/+5, Koivunen 12/+10, Friberg 12/+5. TuTosta; Kirka Borichev 15/+3, Hernandes 11/+10, Kutinlahti 8/+4. Nostossa TuTo 48% ja LeKi 40%.

Seuraava kamppailu käydään Jyskälässä. Mitä siellä tapahtuu, sen näet seuraamalla LeKiä kaikissa mahdollisissa medioissa. Terkuin RRRRR.

 

OTTELUSIVU

(Ottelusivulla haastattelu, tilastot, kuvia jne.)

Artikkelin pääkuva: Antti Raunio
Pelikuvat: Teemu Nyström

TUTO7 FRIBERG TUTO4 TUTO5 FRIBERG