Ennakko: 20.1. LeKi–KyKy

16. tammikuun 2019
Ennakko: 20.1. LeKi–KyKy

Mitä: Lempäälän Kisa–Kyyjärven KyKy

Missä: Hakkarin likuntahalli

Milloin: sunnuntaina 20.1.2019 kello 17

Aiemmat ottelut: 13.10. KyKy-LeKi 0-3

LeKi palaa Hakkarin liikuntahalliin kotiyleisönsä eteen kuukauden tauon jälkeen. Vuosi 2019 polkaistiin käyntiin jo loppiasviikonloppuna vieraskiertueella. Vastaan astelee kestomenestyjä pienestä Kyyjärven kunnasta, paikallisten ylpeys Kyky. Tammikuun kovat pelit jatkuvat LeKillä: Hurmos ja Mahti on jo kohdattu, KyKyn jälkeen jonossa on heti TuTo viikon päästä. LeKistä otetaan tammikuussa ja helmikuussa todella mittaa.

Lähtökohta: Molemmat pääsevät ihanteellisista lähtökohdista sunnuntain kamppailuun. LeKillä on alla levätty viikonloppu, eikä lauantaina ole peliä. Lisäksi vieraskiertueelta tarttui voitto Maaningan Mahdista, mikä ei ole ollut jokavuoista herkkua. KyKylle peli on myös viikonlopun ensimmäinen, ja edellisviikonloppuna myös betonimiehet onnistuivat kaatamaan Mahdin.

LeKi on sarjassa kolmas ja KyKy tuntumassa viidentenä. Eroa on kolme pistettä, ja LeKillä peli enemmän pelattuna. Puhutaan jälleen legendaarisesta kuuden pisteen pelistä. Luvassa siis todella tasainen kärkipään ottelu.

Pääpointti: Hakkureiden taisto. Nostetaan avainasemaan joukkueiden pallontappajat. Molemmilla on laadukas yleispelaajaosasto, joten siihen osastoon luottoa löytyy. LeKillä hakkurina viime aikoina vastuuta on kantanut Anssi Vesanen, ja Sauli Silpo tuurannut hyvin. Molemmilla on sauma ratkaista tiivis kärkipään kamppailu. KyKyn kulmapaikalla on tuttu mies Tuomas Sillanpää, joka ei onnistunut Kyyjärven kotipelissä alkukaudesta, mutta hän kuritti viime pelissä Mahtia ja pokkasi parhaan pelaajan palkinnon.

Kokoonpanot: 

LeKin kokoonpano
KyKyn kokoonpano

LeKin rosteriin uutena pelaajan tulee yleispelaaja Petteri Friberg (Lue lisää). Tomi Perkiö on ollut viime viikot armeijassa. Hän pääsee ensimmäisille lomille viikonloppuna. Loukkaantumisia ei LeKillä tällä hetkellä ole. Aatu Pöllänen on Akaan mukana liigakamppailussa. Tuomas Siirilä on sarjan pistepörssin kolmas, ja pelaa vahvaa vaihetta. LeKin päävalmentaja Tapani Nyström palaa penkin taakse oltuaan pois Itä-Suomen reissusta.

KyKyn rosteriin on tullut muutamia muutoksia sitten kauden ensimmäisen kohtaamisen. Passari Tauno Lipp ei ole enää mukana, Martins Jansons kantaa vastuun. Yleispelaaja Lauri Jylhä liittyi ryhmään syksyllä. Jylhä on toki jo pelannut yhdeksän peliä KyKy-paidassa ja tullut isoksi osaksi valmentaja Hannu Kalliojärven ryhmää. Illia Liunenko on pelannut viime ajat liberona yhdessä nuoren Miro Rasinperän kanssa. Aivars Petrusevics dominoi sarjan pistepörssiä, mutta Jylhä ja hakkuri Sillanpää ovat pystyneet paremmin tukemaan ykköspyssyä viime aikoina.

Seuraa heitä:

LeKi: Jyri Niemi. Tähän mieheen kannattaa kiinnittää katse aina, sellainen sähikäinen ja yleisön lemmikki hän on. Mutta kun vastassa on ex-seura KyKy, on lataus 120 prosenttia (normaali Jyrillä on 110).

KyKy: Lauri Jylhä. Uusi mies Hakkarissa. Yleispelaaja tuo laituriosastolle sekä nosto- että hyökkäysvoimaa. Mahti-voitossa 13 pinnaa. Useampi kausi liigassa.

Otteluseuranta

Peliä voi seurata livenä Lentopalloliiton tulospalvelusta sekä LeKin lähettänä livestriiminä.

Artikkelin pääkuva: Antti Raunio. Arkistokuva kaudelta 2016-17.

OO LeKi-KyKy 20.1.2019

Ottelumainoksen pelikuva: Marko Pennanen