Seuraa tilastosta 1-sarjan yleisömääriä

04. joulukuun 2018
Seuraa tilastosta 1-sarjan yleisömääriä

Lempäälän Kisa pitää yllä kolmatta kautta miesten 1-sarjan yleisömäärätilastoa. Tiedot on kerätty Lentopalloliiton tulospalvelusta, johon kaikki joukkueet ilmoittavat kotipeliensä yleisömäärät pelien pöytäkirjan yhteydessä.

Viime kaudella runkosarjan yleisömäärä oli 134 ja kaudella 2016-17 keskiarvo oli oli 109. Tällä hetkellä 4.12. kun on pelattu 80 runkosarjan peliä ja ollaan noin puolivälissä, keskiarvo on 123. Tilastokärjessä on Karelian Hurmos (212), toinen KyKy (176) ja kolmas KaVe (173). LeKi on neljäs (144).

Tilastoa ylläpitää LeKin tiedottaja Antti Raunio. Kuluneeseen syksyyn liittyy mielenkiintoinen episodi.

– Kun otettiin sähköinen pöytäkirja käyttöön kauden alkaessa, ei silloin voinut vielä ilmoittaa yleisöä. Se korjaantui pian, mutta avauskierroksen yleisömäärät eivät päivittyneet liiton tulospalveluun.

– Lähdin sitten melko pian kyselemään avauskierroksen kotijoukkueilta yleisömääriä ja he niitä ilmoittelivat. Liitto teki saman kyselyn marras-joulukuussa, ja kun tiedot olivat päivittyneet tulospalveluun, erosivat kaikki määrät niistä, mitä minulle oli ilmoitettu. Isoin nousu taisi olla yhdellä joukkueella yli 50 katsojaa avauspelin yleisömäärässä, Raunio naurahtaa ja lisää, että myös LeKin tilastossa käytetään liiton virallisia yleisömääriä ja avauskierroksen yleisömäärät on päivitetty.

LeKin tilastossa on joka joukkueen koti- ja vieraspelien keskiarvot, keskinäiset sijoitukset sekä kahden edellisen kauden tulokset. Lisäksi laajassa paketissa on merkattu suurin ja pienin yleisömäärä.

1-sarjan epävirallinen yleisöennätys, joka on LeKin tiedossa eikä ole pelattu liigakarsinnassa, on finaaliottelu LeKi–Mahti keväällä 2016, jolloin Lempäälässä oli 535 katsojaa. Jos tiedossa on suurempia yleisömääriä tai tilastosta löytyy virheitä, olisi hienoa saada päivitettyä tieto, ja Raunioon voi olla siitä yhteydessä.

YLEISÖKESKIARVO 4.12.2018

  1. Hurmos 212
  2. KyKy 197
  3. KaVe 173
  4. LeKi 144
  5. JyLe 139
  6. Isku 134
  7. TuTo 122
  8. Jymy 121
  9. VaLePa2 103
  10. Mahti 79
  11. NaPa 77
  12. Kuortane 62
  13. AitRi 59

TILASTOA PÄÄSET SEURAAMAAN TÄSTÄ

Artikkelin pääkuva: Marko Panu. LeKi–Mahti-finaali keväällä 2016.

Edit. 4.12.18 klo. 21.12. Tilastossa oli virhe KyKyn, JyLen ja NaPan kotipelin kohdalla, kaava oli unohtanut alimman rivin eli VaLePa-kotipelit joukkueilta pois. Se muutti hieman joukkueiden yleisökeskiarvoja ja nosti koko sarjan keskiarvoa. Uudet tiedot joukkueilta on nyt päivitetty tilastoon ja artikkeliin. Kiitos huomiosta lähtee Kyyjärvi-Jyväskylä suuntaan!